Olen huomannut, että kun olen parisuhteessa, lopetan kirjoittamisen. Ikäänkuin minulla ei riittäisi luovuutta ja intohimoa moneen eri asiaan yhtäaikaa. Nyt haluan toimia toisin, sillä juuri parisuhteellisuuden karikoista ammentaa parhaat kirjoittamisaiheet, sukupuolten välisen kommunikaatiovaikeuden ollessa aina yhtä ärrrsyttävää.

Jo ennen nykyistä parisuhdettani, olin todella väsynyt parisuhteiden vaikeuteen. Miten voi olla niin vaikeaa luoda pysyvä, toimiva ja onnellinen parisuhde. Mihin se aina karahtaa? Miksi kaikesta tulee vaikeaa ja kasvetaan erilleen? Tai pahimmassa tapauksessa aletaan loukata toista ja petetään luottamus.

Tässäkin asiassa olin päättänyt toimia toisin kuin aiemmin. Päätin lopettaa nalkuttamisen, en enää aloittanut lauseita "sä et ikinä" tai "kun sä aina" -tyyliin. Puhun suoraan, nätisti ja suoraan. Kerron mitä haluan ja mitä en voi sietää. Nätisti, mutta suoraan. Kerron senkin ihan meidän kesken, että minun kanssa pärjää, kun on rehellinen ja kertoo asiat niin kuin ne on.

Alku tuntuikin mutkattomalta, helpolta ja vaivattomalta. Kerrottiin kummatkin, mitä halutaan ja missä määrin. Naurettiin ja itkettiinkin, oltiin niin kuin alussa kuuluukin olla. Innoissaan ja sydän haaveita täynnä. Unelmia siitä, miten ollaan onnellisia elämämme loppuun saakka. Suostuinpa kosintaankin, vaikka takanani oli jo yksi rikkirevitty avioliitto.

Elämäni ei kuitenkaan koskaan ole mennyt kuin elokuvissa. Aina tulee eteen sellainen juonen käänne, mitä käsikirjoituksessa ei mainittu. Viime viikonloppuna istuin kotona poikani kanssa, itkin ja valvoin. Syynä siihen oli katoamistemppu, jonka miesystäväni teki. Ei miestä mailla eikä halmeilla.

Toisaalta olin raivoissani myös itselleni, sillä olinhan päättänyt olla itkemättä enää yhdenkään miehen perään. Tilanne vaan on nyt toisenlainen. Odotan toista lastani katoamistemppuilevalle miehelle. Tässä sitä taas ollaan, keskellä parisuhteellisuusteoriaa. Ei sitä helpommaksi tee se, että minä puhun suoraan. Aina tarvitaan kaksi.

Mikä on tunnuslauseesi tässä elämässä? Mietin pitkään ennen kuin vastaan.

Per aspera ad astra, vastaan, kun en muutakaan keksi. Vaikeuksien kautta voittoon, lisään, kuin varmistaakseni, että sanoma menee perille.

Entä jos on jo käynyt tähdissä, ja nähnyt mitä on linnunradan toisella puolella. Olen hämilläni tästä kaikesta.

Joten ole ystävällinen, äläkä kysy minulta polkusi suuntaa. Semmoinen tyttö, joka ei haluaisi olla semmoinen, olisi hiljaa ja kiitollinen. Minä en ole enää mikään tyttönen, nainen minussa tietää milloin on viisainta poistua paikalta näyttävästi.  Tämänlainen nainen, ei halua olla kiitollisuuden velassa.

Onnittelen sinua, sait ehkä yhden asian selville minusta. Ymmärsit ehkä yhden asian oikein. Sait tilaisuutesi purkaa sydäntäsi ja nyt kai olet vapaa lentämään. Painolastisi kaadoit niskaani ja olet kevyempi kuin aikoihin. Niin se vain on, minun on helppo olla onneton. Kai minut tehty on kulkemaan, siirtymään eteenpäin.

Odottamaton syvä yksinäinen hiljaisuus on  nautinnollista. Tämä uusi uljas yksinäisyyteni on hyväksi minulle. Olen rauhallinen ja tyyni, en viitsi enää tehdä numeroa kaikesta kokemastani vääryydetä. En kehtaa enää tuoda ajatuksiani muiden nähtäville, sillä ei niistä ole ennenkään mitään hyvää seurannut. En yksinkertaisesti välitä enää siitä, mitä toiset ajattelevat. En välitä enää siitä mitä sinä tunnet.  On vain syvä hiljaisuus, josta nautin enemmän, kuin elämästä.

Työnnän sinua pois luotani. Älä enää kosketa minua. Ole hyvä ja mene pois. Käännä selkäsi ja kävele toisaalle. Älä käänny katsomaan minua, älä pysäytä taivaltasi vuokseni. Älä tee enää niin. Olen edelleen katkera ja vihainen. Olen sitä kaikkea, vaikka se ei päälle päin näy. Etkö jo käsitä, että valun luotasi pois niin kuin hiekka valuu tiimalasissa. Etkö käsittä, ettei kaikki ole sitä mitä päällepäin näyttää.

Tiedän, että mietit miten voi näin sekavia ajatuksia löytyä päästäni.  Älä viitsi enää sillä itseäsi vaivata, älä enää yritä minua ratkaista.  Ole kiltti ja mene vain pois. Mene vaikkei minua yksin saisi jättääkään. Mene, sillä itse olen yksinäisyyteni valinnut ja sillä tiellä matkaani aion jatkaa.  Itse olen maailmani rakentanut, enkä koskaan halunnut sinua sinne. Et ole tervetullut enää, tarjous oli voimassa rajoitetun ajan. Mitä teitkään minulle, kun sinun annoin nähdä todellisen minäni. Miten kohtelitkaan jo maahan poljettua. Niin ja mielestäsi olen syllinen tähän kaikkeen, ihan miten vaan. En taida enää siitäkään välittää.

Etkö tiennyt, ettei minua saa jättää itseni kanssa. Yksin ajatusteni kanssa saan vain vahinkoa aikaan.  Kiitos sinulle kaikesta, en usko että tästä kannattaa tehdä enää mitään numeroa.  Niinhän se on, että aina joutuu jollekin selkänsä kääntämään.  Ja tietä täällä riittää, aina on jatkettava eteenpäin, vaikka askel painaisikin jo.Olen päähenkilö, lööppi ja valomainos. Huutomerkki lauseen lopussa  ja sinulle varmaan ikuinen kysymysmerkki.

 Kurottaudun kaiteen yli ja katselen, miten musta vieras vesi virtaa aivan jalkojeni alla. Sen syöverit kutsuvat houkuttelevasti, pärskeet vetää puoleensa. Odotus herää ilmassa, minulla olisi ideaalinen lavastus, parhaat puitteet ja täydelliset vuorosanat. Viiden tähden sisään tulo ja kahdeksan pystin poistuminen. Näyttävää, eikö totta.